KTK-II
|
VH21-035-0021 connemara, tamma, 141 cm, ruunivoikko syntynyt 1.2.2021 ![]() kasvattaja Berryard Ponies, omistaja Cery (VRL-02116) kilpailee kouluratsatuksessa ko: vaB, re: 50cm |
Cerise, tallissa kutsuttuna ihan vain Essi, on monella tapaa aika erityinen poni Berryardissa. Siinä yhdistyy kahden tallin oman kasvatin huippuominaisuudet ja sille onkin jo pienestä pitäen kasattu kevyet paineet menestyksestä sukunsa tapaan. Ei mitään hyvää, ettei jotain pahaakin - Essi on täysi kopio emästään monessa mielessä. Sekä ulkoisesti, että sisäisesti. Ja sisäisillä ominaisuuksilla (valitettavasti) viittaan sen tammamaiseen luonteeseen ja älyttömyyksiin mitä se keksii arjessa hoitajien päänmenoksi. Essillä on loistava tapa kiukutella ja heti perään olla enkeli - joten kukapa sille oikeasti vihainen voisi olla.
Porukkaan Essi tuo oman säväyksensä. Se tulee toimeen kaikkien kanssa ja haluaakin ennenkaikkea ystävystä eläinlajista riippumatta. Mutta jos erehdyt sen tielle vääränä hetkenä, Essi kyllä antaa mielipiteensä kuulua. Väärinkohdeltuna Essi on varsin tuima ja näyttelee hampaitaan ponikavereille jotka koittavat tulla sen heinätupsuille.
Ratsuna tamma on aina ollut enemmän tai vähemmän lahopää. Se nauttii vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Omimmillaan se onkin maastoponina. Essi on hyvin varmajalkainen ja rohkea. Essi nauttii myös esteiden ylittämisestä, mutta valitettavasti siihen ei ole paljon lahjoja luotu. Essillä ei ole mitään hahmotuskykyä lähestymisen suhteen ja pienetkin hypyt ovat 110% ratsastajan varassa. Ne ovat kuitenkin mukavaa virkistystä arkitreeniin. Kouluratsastus on Essille ominaisin. Vaikka se onkin vauhdikas tapaus, sen voi kanavoida käyttämään toimeliaisuutensa myös siistiin perusratsastukseen. Essin vahvuus on ehdottomasti laukka, joka sillä on iso ja näyttävä.
Kisapaikoilla ponin pää voi olla hieman pyörällä, joten se vaatii valmistautumiseen ehkä hieman enemmän aikaa. Kaikki uudet äänet ja hajut haittaavat keskittymistä, mutta kun se pääsee rentoutumaan, on meno yhtä joustavaa ja huoletonta kuin kotikentälläkin. Aikaa tarvitaan nimenomaan hyvään lämmittelyyn ja turhien energioiden purkamiseen.
i. Berryard Daighar KTK-I | ii. Brallaghan Dai VIR MVA Ch, KTK-I | iii. Brallaghan Daigar |
iie. Pansy Poppet | ||
ie. Skalberg Ariadne VIR MVA Ch, KTK-II | iei. Fortsholm Blayal | |
iee. Ramona Issaiah | ||
e. Berryard Chéri KTK-I | ei. Arnhill Hazy Knight VIR MVA Ch, KTK-I | eii. Larkens Silver Fred |
eie. Arnhill Queen Louanna | ||
ee. Glindwood Cherry VIR MVA Ch, KTK-I | eei. Helgren Samurai | |
eee. Glindwood Cherrytop |
Ei siitoskäytössä.
Arvokilpailut00.00.2020 KRJ-Cup (Kisapaikka), helppo A, 3/156 |
Kouluratsastuksessa 2469.81 op. (vaikeustasolla 6/5)Tahti ja irtonaisuus 1374.7 p. Kantakirjapalkinto20.02.2021 pistein 19 + 17 + 19 + 18 = 73. KTK-II |
Näyttelyt23.08.2020 NJ-näyttelyt (Paikka), serti, pt. tuomari |
copyright © Berryard Ponies | pics © Satu Pitkänen
Tämä on virtuaalitalli / Tämä on virtuaalihevonen